sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Antti Tuuri: Talvisota


Antti Tuuri: Talvisota (Otava, 2009. 1. painos 1984. 242 sivua.)

  Meno Seinäjoelle kesti koko yön eikä oikein osattu nukkua kun sentään oltiin matkalla kohti tuntematonta päämäärää ja pitkin syksyä oli saatu lukea niistä neuvotteluista, joita meidän hallitus kävi Moskovassa ja venäläisten vaatimuksista, joiden mukaan meidän piti antaa niille pala Suomesta, koska niillä itsellään kuulemma oli maata niin vähän olemassa siellä kotonaan päin ja ne sen takia tarvitsivat sitä lisää.
  Meidän mielestämme Venäjän pojalla oli maata jo aivan tarpeeksi. Arvelimme, että jos oikein kova paikka tulee, niin meillä on antaa niille korkeintaan sellainen metri kertaa kahden pala, minkä ihminen hautapaikkaansa tarvitsee.

Eletään syksyä 1939. Euroopassa soditaan, ja lokakuussa suomalaismiehetkin kutsutaan ylimääräiseen kertausharjoitukseen. Ilmassa väijyy sodan uhka. Nuoret miehet lähtevät nöyrinä ja innokkaina kohti tuntematonta, kun taas vanhemmat, jo kansalaissodassa taistelleet, osaavat vähän aavistella mitä edessä voi olla. Pohjanmaalaisesta pitäjästä satojen muiden mukana sotaan lähtevät myös Hakalan veljekset, vanhempi veli Martti, ja vasta 20-vuotias Paavo. Miehet pääsevät samaan ryhmään, jossa Martti aikoo katsoa nuoren ja kokemattoman veljensä perään. Ajan myötä käy selväksi, että niissä paikoissa joihin miehiä myöhemmin viedään, ei kenestäkään ole toisensa perään katsojaksi eikä varjelijaksi. Kun välirauha maaliskuussa solmitaan, on Martti ainoa kotiinpalaaja.


Tuurin Talvisota on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani, ja nyt lukiessani sitä uudelleen sekä Ihminen sodassa -lukuhaasteen nimissä, että aiheen ajankohtaisuuden vuoksi (talvisodan syttymisestä tulee tänään kuluneeksi 75 vuotta!), muistin jälleen miksi näin. Talvisota on nimittäin myös yksi parhaista kotimaisista sotaromaaneista -- se on niin sujuvasti ja elävästi kirjoitettu, että sitä lukiessaan on vaikeaa muistaa lukevansa fiktiivisen henkilön muistelmia. Tämä ei ole toisaalta mikään ihme, sillä teoksen takakannessakin  muistutetaan, että sen todellisuuspohja on vankka: Tuuri on teosta kirjoittaessaan käyttänyt tukenaan autenttisia sotapäiväkirjoja, sekä sodan kokeneiden haastatteluja ja kertomuksia.

Talvisota ei romantisoi sotaa, vaan se kuvaa sitä hyvin todenmukaisesti ja realistisesti. Tuuri kuvaa miesten mielialoja, jotka vaihtelevat alun riehakkuudesta vähitellen sodan todellisuuden lannistamaan vakavuuteen ja hartauteen. Arjeton arki tekee olon irralliseksi ja epätodelliseksi, ja vaikka nälkä, kylmyys, uupumus ja jatkuva pelko henkensä edestä ovat jokaisen miehen pysyviä seuralaisia, leijuu kaiken yllä kummallinen turtumus: Hakala muistelee sodan tapahtumia hyvin toteavaan sävyyn, kuin omaan kohtaloonsa hiljaisesti tyytyen. Ja juuri se tekee romaanista niin toden ja kipeää tekevän.

  Iltapäivä meni siinä. Kauheassa aseiden paukkeessa ja tykistön ammusten ja lentopommien pauhussa tunsi olevansa niinkuin huumattu eikä ollut olemassa mitään aikaa, joka jatkui, tuli jostakin ja jäi menneisyydeksi; mitään tulevaisuutta ei tuntunut olevan vaan kaikki oli tässä ja nyt, ja läsnä oli vain se työ, jota tehtiin: ampuminen, aseen lataaminen, käsikranaattien heittäminen. Ja koko ajan oli myös läsnä se korviahuumaava pauhu, joka aiheutui ampumisesta kaikilla aseilla molemmilta puolin rintamaa.

Kun nuori Paavo-veli kaatuu jouluna 1939, näkee Martti vierestä kaiken omin silmin. Lukijana kohtausta on paitsi mahdotonta lukea itkemättä ja pakahtumatta, myös mahdotonta käsittää: sodassa vastaavaa tapahtui kaikille, miehet näkivät vierestä veljiensä, ystäviensä, jotkut jopa isiensä tai poikiensa kuolevan, eikä siltikään ollut aikaa tai mahdollisuutta surra, sillä sota ei tunne armoa, on vain pakko jaksaa jatkaa. Sota jättää jokaiselle omat muistonsa loppuelämäksi. Henkisten traumojen (joista ei tietenkään sillä nimellä -- tai millään muullakaan -- puhuta sanaakaan) lisäksi Marttikin saa omansa, ikuisen päänsäryn, kun hyytävässä pakkasessa lopen uupuneen miehen juoksuhautaan nukahtaminen kostautuu pään jäätyessä kiinni maahan.

Tuuri onnistuu kuvaamaan sodan arkea toteavasta ja miltei lakonisesta kerronnastaan huolimatta (tai ehkä juuri siksi) niin aidosti, että tuntuu kuin hän olisi itse ollut rintamalla. Tankit kolisevat ja taivaalta sataa rautaa, maa on mustaa ja tykistön hakkaamaa, haavoittuneet valittavat, mutta huudot jäävät tykkien jyskeen ja ammusten räjähtelyn peittoon. Korsussa haisee kamalalle: likaisille miehille, märille vaatteille ja jalkaräteille, kuivuville kengille ja lampuissa käryävälle petroolille. Lepoakin on kahdenlaista: hyväunisten kuolemaa muistuttavaa syvää unta tai huonompiunisten kuuntelevaa koiranunta, kun levätessäänkin saa pelätä omaan korsuun tulevaa täysosumaa. Lukiessa kylmää erityisesti silloin, kun sotilaat makaavat tykistötulessa kankeaksi jäätyneiden tai vielä lämpimien, rikkiammuttujen vihollisruumiiden päällä ja väleissä, katsellen kuolleiden kasvoja ja odottaen omaa kuolemaansa. Elämää eletään hetki kerrallaan.

Talvisota on kaikin puolin onnistunut ja kunnioitusta herättävä teos, ja aivan syystäkin nykyklassikko. Se on myös romaani, jonka lukemista suosittelen todella lämpimästi niille, joilla se on vielä lukematta -- samoin kuin sen pohjalta tehtyä, Pekka Parikan 1989 ohjaamaa elokuvaa, jossa Taneli Mäkelä tekee huikean roolisuorituksen sotamies Martti Hakalana. Kirja ja elokuva näyttävät merkittävän palasen Suomen historiaa, ja täyttävät mielen kunnioituksesta ja kiitollisuudesta kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat taistelleet maamme itsenäisyyden puolesta. ♥

10 kommenttia:

  1. Oi. Tämä on minulle niin rakas tarina sekä elokuvana ja kirjana. Miksiköhän en ole aikoihin tarttunut siihen? Pitäisiköhän itsenäisyyspäivänä? Tuurin kerronta pääsee oikeuksiinsa sotaromaaneissa, lakoninen tyyli ei liioittele, mutta koskettaa.
    Miehen kanssa kuunneltiin tämä varmaan jo kymmenen vuotta sitten äänikirjana, muistaakseni Taneli Mäkelä luki sen. Oli tosi hyvä niinkin.
    Kiitos Sara kun muistuttelit tästä kirjasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, samat sanat, ja tämä olisi kyllä oivallista luettavaa huomiselle. <3 Ja kiitos vinkistä, pitääkin joskus kuunnella tämä äänikirjana. Uskon, että Taneli Mäkelä on aivan loistava lukija juuri tälle kirjalle.

      Poista
  2. Vaikuttavasti kirjoitettu! Olen pakahtunut sen Parikan elokuvan äärellä monta kertaa, pitäisi tosiaan lukea tämä kirjakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu-Elina, kiitos sanoistasi! :) Lue ihmeessä, tämä on kirjana vähintään yhtä pakahduttava.

      Poista
  3. Talvisota on hieno elokuvanakin, mutta kirja on yliveto. Se on liioittelematon, mutta ei liikaa siistitty tai seikkailukirjamainen. Kylmyys, lika, pelko ja rintaman muut todelliset elementit tulevat likelle lukijaa.

    Tuurin veteraanien muistelmista koostama Rukajärvi -trilogia on myös tutustumisen arvoinen (Rukajärven tiellä, Rukajärven aika, Rukajärven linja).

    Ja vielä tuosta Talvisodan filmi-inkarnaatiosta: DVD-muodossa on ilmestynyt myös elokuvasta lavennettu tv-sarjaversio. Suosittelen lämpimästi, sarjassa on mukana moni leffasta jäänyt, keskeinen kohtaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MadMagpie, olen ihan samaa mieltä kanssasi. Tuuri on kyllä loistava kirjalija.

      Kiitos vinkistä, Rukajärvi-trilogiaa en olekaan lukenut, mutta se olisi varmasti lukemisen arvoinen. Painan tämän mieleeni.

      Ja tuo Talvisota-tv-sarjaversio pitäisi ehdottomasti hankkia myös omaan hyllyyn. Minulla on vain se tavallinen elokuva-dvd, jonka olenkin katsonut melkein puhki. :D Jospa huomenna katsoisi sen taas molempien Tuntemattomien ohella.

      Poista
  4. Kiitos arviosta, Sara! Muistelen täällä pappaani kyyneleet silmissä, kun tätä arviotasi luin. Talvisota-tv-sarja on piirtynyt sieluuni niin syvälle, että en tiedä, uskallanko Tuurin kirjaan edes tarttua. Mutta nyt on varmaan sen aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, voi lue tämä kirja, uskallat kyllä! Tämä on niin hieno! <3

      Ja kiitos taas ihanasta kommentista! <3

      Poista
  5. Upeaa, että bloggasit tästä! Tuuri tietää, mistä puhuu ja tekee sen tyylillä. Isäni vierestä meni paras kaveri, paljon näki siitä painajaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, kiitos kommentistasi. Ja voi ei, isälläsikin kamalia kokemuksia. :( Tuuri todella on upea kirjailija, ja olen ihan samaa mieltä: hänen romaaninsa ovat aina taidolla, hyvällä maulla ja tyylillä kirjoitettuja.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...