Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut


Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut, osa 1 (WSOY:n äänikirja, 2006. Lukija Lars Svedberg, 2 CDtä. Alkuteos The Adventures of Sherlock Holmes. Suomentanut O. E. Juurikorpi.)

Tämä äänikirja sisältää Sherlock Holmes -kertomukset Kuningas pulassa (joka tunnetaan erinäisissä novellikokoelmissa myös nimillä Erään kuninkaan pula, Böömiläinen skandaali ja Kuningas ja laulajatar) ja Halkihuulinen kerjäläinen.

Ensimmäisessä tarinassa, Kuningas pulassa, tohtori Watson menee pitkästä aikaa tapaamaan Holmesia Baker Streetille. Miehet ovat etääntyneet toisistaan Watsonin mentyä naimisiin. Holmes odottaa salaperäistä vierasta saapuvaksi ja pyytää Holmesia ottamaan vieraan kanssaan vastaan. Valepukuun naamioitunut Böömin kuningas tulee pyytämään apua Holmesilta, kun laulajatar Irene Adler kiristää kuningasta vanhalla valokuvalla. Kuningas on seuraavalla viikolla menossa hyviin naimisiin skandinaavisen prinsessan kanssa, laulajatar uhkaa lähettää prinsessan isälle valokuvan jossa kuningas poseeraa laulajattaren kanssa, ja julkistaa kuninkaan liehitelleen myös häntä, olleen naiseen rakastunut. Tämä olisi uhka tuleville häille, kuningas haluaakin estää naisen aikeet ja saada valokuvan käsiinsä.

Toinen tarina, Halkihuulinen kerjäläinen, alkaa, kun Watsonin vaimon ystävätär saapuu pyytämään tohtorilta apua. Hänen miehensä on ollut kateissa kaksi päivää, Watson ymmärtää heti miehen lymyilevän pahamaineisessa oopiumiluolassa Thamesin lähistöllä, ja lupaa noutaa miehen kotiin. Oopiumiluolasta hän löytääkin etsimänsä, mutta myös vanhaksi, lähes sammumispisteessä olevaksi mieheksi naamioituneen ystävänsä Sherlock Holmesin, joka tutkii muuan varakkaan liikemiehen salaperäistä katoamista.

Pitkästä aikaa Sherlock Holmesia! Nämä 1800-luvun loppuun sijoittuvat kertomukset ovat kertakaikkisen viehättävä pala vanhaa Lontoota, matka aikaan jossa liikuttiin hevosvaunuilla, kadut valaistiin kaasulyhdyin ja huoneet öljylampuin, miehet pukeutuivat aina liiviin, pikkutakkiin ja suoriin housuihin, ja käytöstavat olivat kohdallaan. Hurmaavaa!

Sherlock Holmes on kerrassaan raivostuttavan tarkkanäköinen, mutta ah mikä nero! Ensimmäisessä tarinassa hän toteaa nähdessään Watsonia pitkästä aikaa avioliiton sopivan sinulle, olet lihonut noin kolme ja puoli kiloa. (Sivuhuomautus: minä en kyllä välttämättä arvostaisi moista tarkkanäköisyyttä miehen taholta, olisi hän sitten millainen nero tahansa! :) Vain pikaisesti vilkaisemalla Watsonia Holmes pystyy päättelemään myös että Watson on taas tauon jälkeen aloittanut lääkärintyöt, että hän on edellispäivänä kastunut läpikotaisin, ja että hänellä on kömpelö ja huono palvelustyttö.

  "Holmes hyvä, tämä on jo liikaa", sanoin. "Jos olisit elänyt parisataa vuotta sitten, sinut olisi taatusti viety roviolle. On totta, että kävin torstai-iltana kävelyllä ja kastuin pahanpäiväisesti, mutta koska olen vaihtanut vaatteeni, en ymmärrä kuinka pystyt sen päättelemään. Mary Jane on kelvoton, ja vaimoni on sanonut hänet irti, mutta taaskaan en käsitä, kuinka sait sen selville."
  Hän naurahti ja hieroi pitkiä levottomia sormiaan yhteen.
  "Voi, se on helppoa", hän sanoi. "Silmäni viestittävät minulle, että vasemman kenkäsi sisäreunan nahassa, juuri siinä mihin takanloiste nyt osuu, on kuusi melkein samansuuntaista naarmua. Luonnollisesti ne on aiheuttanut joku, joka on pyrkinyt irrottamaan kuivunutta mutaa erittäin huolimattomaan tyyliin. Tästä, huomaatko, päättelen, että olet ollut ulkona koiranilmalla ja että sinulla on taloudessasi poikkeuksellisen huono lontoolaispalvelijatar, oikea kenkien tuhoamisen ammattilainen. Mitä taas praktiikkaasi tulee, niin jos huoneeseeni kävelee mies, joka haisee jodoformilta, jonka oikeassa etusormessa on lapiskiven jättämä musta täplä ja jonka päähineessä on stetoskoopin säilytyspaikan paljastava kuhmu, olisin todellakin hölmö ellen kykenisi huomaamaan häntä ammattiaan harjoittavaksi lääkäriksi."

Tarinoissa nykyajan ihmistä (tai ainakin minua) ainoa hämmentävä asia on Holmesin kokaiinin käyttö, joka tuodaan esille näissäkin novelleissa. Minun piti oikein muistuttaa itseäni että sen aikakauden Englannissa kokaiini oli laillista ja sitä oli helppoa saada haltuunsa, joten tämän kovan huumeen käyttö ei ollut siihen maailmanaikaan mitenkään tavatonta tai edes erityisemmin paheksuttavaa, vaikka nykyaikana asia onkin aivan päinvastoin.

Olen lapsesta asti ollut aivan hulluna Sherlock Holmesiin! Mielikuvissani Holmes on aina alakuvassa oleva Jeremy Brett, joka on näytellyt Holmesia kymmenen vuoden ajan vuosina 1984-1994. Olenkin ensin tutustunut Holmesiin television puolella ja vasta sittemmin myös kirjallisuudessa.

Äänikirjana nämä novellit toimivat mainiosti, ja Lars Svedberg oli lukijana ehkä paras mahdollinen, hänen matala, sointuva äänensä oli juuri omiaan näille vanhaan aikaan sijoittuville tarinoille, joiden päähenkilönä on boheemi, monella tapaa olemisessaan epäsovinnainen mies, jolla on partaveitsenterävä äly ja pettämätön kyky huomioida asioita.


Kävin Lontoossa sijaitsevassa Sherlock Holmes -museossa parisen vuotta sitten, se oli aivan hurmaava paikka jota suosittelen jokaiselle Lontoon kävijälle mikäli nämä vanhat salapoliisiklassikot yhtään kiinnostavat! :) Seuraavaksi vienkin teidät pienelle museokierrokselle, josta saa vähän esimakua...

Baker Street 221 B. Sherlock Holmesin asunto.

Holmesin olohuone.

Smoke and be happy!

Rikosten selvittämisen kannalta tuikitarpeellista esineistöä.

Ullakolla lojui ruumis!


Anteeksi, herra Holmes, intimiteettisuojaanne kajoamisesta, mutta kun tämä teidän vessanne on vaan niin suloinen! :)


Ps. Blogger sekoilee taas, en ole päässyt vastaamaan oman blogini kommentteihin / kommentoimaan muiden blogeihin eilisillasta lähtien! Olkaa kärsivällisiä, vastailen kommentteihinne heti kun kaikki alkaa taas toimia normaalisti...

Kommentit

  1. Oih! Sherlock Holmes-museo kuuluu paikkoihin, joissa joskus haluan käydä! Koska Lontoon matkaa tuskin on lähiaikoina tiedossa, niin SUURKIITOS näistä kuvista! Nyt tuntuu jo melkein siltä kuin olisin ollut paikalla:)

    Sherlock Holmesin seikkailut ovat ihan parhaita. Tästä tuli mieleeni, että voisin oikeastaan lukea Baskervillen koiran lähiaikoina, se kun on minulta vielä lukematta... mutta että äänikirja Svedbergin lukemana, kuulostaa hykerryttävän hyvälle!

    VastaaPoista
  2. Sara, minulla on ollut samaa ongelmaa kommentoinkin kanssa, siis myös omassa blogissa. Minulla on auttanut se, että avaan postauksen uudelleen esim. sivupalkin suosituista teksteistä/blogiarkistosta, sitten onnistuu. Olen ollut huomaavini, että ongelma ei koske niitä blogeja, joissa kommentit avautuvat erilliseen ikkunaan, pitäisi ehkä ottaa se käyttöön.

    Hieno postaus! Karmivia nuo vahanuket :)

    VastaaPoista
  3. Itse olen lukenut vain Baskervillen koiran, mutta ihan varmasti joskus luen lisää Sherlock Holmesin tarinoita. Eilen, kun kiertelin Helsingissä kirjakauppoja, pyörittelin "Sherlock Holmes: Kootut kertomukset" opusta käsissäni useamman kerran, mutta jäi vielä kyllä ostamatta. Jospa se tulisi hyvällä alennuksella myyntiin jossakin vaiheessa :)

    Aivan ihania museo kuvia, mahtavia <3

    VastaaPoista
  4. Sherlock Holmes-museo on hieno paikka! Minäkin kävin siellä pari vuotta sitten. :)

    Toivottavasti kommentointi alkaa taas toimia kunnolla.

    VastaaPoista
  5. Miten minä melkein missasin tämän vaikka odotin! Ihanaa ihanaa Sara että kirjoitit tästä!

    Jeremy Brett on kyllä ehdottomasti SE Holmes ja nuo tarinat ovat aivan mahtavia. Pitäisiköhän etsiä myös tämä äänikirja jos lukijakin on hyvä.. Minulla on tämä Kootut kyllä hyllyssä mutta voisihan joku joskus lukeakin minulle. Tai laitan miehen lukemaan (hänellä on mahtava lukuääni!).

    Kiitos myös Baker Street-kuvista! Tuolla on käytävä kunhan Lontooseen harhaudun.

    VastaaPoista
  6. Vastaan nyt hurjalla viiveellä: sen lisäksi että Blogger ei ole ollut ihan kunnossa, minäkään en ole ollut ihan kunnossa enkä ole pystynyt viettämään koneella aikaa pieniä hetkiä kauempaa... :) Mutta nyt, täällä ollaan taas, ja toivottavasti kohta entistä ehompana.

    Amma, hienoa jos tykkäsit kuvista! :) Sherlock-museoon kannattaa ehdottomasti mennä sitten joskus kun menette Lontooseen! Minullakin on Baskervillen koira lukematta, tekisi mieli lukea se nyt kesällä jo ihan Totally British -haasteen ja klassikkohaasteenkin tiimoilta. :)

    Pienen mökin emäntä, otin käyttöön kommenttiboksissa ponnahdusikkunan, nyt pystyn sentään omassa blogissani toimimaan normaalisti. Kaikissa blogeissa kommentointi ei onnistu vieläkään, vähän turhauttavaa! Mutta iso kiitos Sinulle vinkistä ja kommentista ja kehuista! :)

    Goldielai, kiitos paljon! <3 :) Voi että, Sherlock Holmesin kootut kertomukset olisi hieno lisä omaan kirjahyllyyn! Minulla on Loisto-pokkarina kirja Sherlock Holmesin parhaita, joka sisältää 13 kertomusta. Olen lukenut niistä osan, pitäisikin lukea se kokonaan jotta voisin blogata siitä (en viitsi kirjoittaa keskeneräisistä kirjoista :).

    Katja, se oli niin hieno paikka että sinne voisi hyvin mennä vielä toisenkin kerran. :)
    Omassa blogissani kommentointi tuntuisi nyt toimivan ihan hyvin, mutta joissakin blogeissa en minä ainakaan pysty vieläkään jättämään kommenttia. Höh! :(

    Linnea, kiitos paljon! <3 :) Suosittelen ehdottomasti näitä äänikirjoja Lars Svedbergin lukemana, ja siihen jatkoksi muita Sherlock Holmes -tarinoita oman miehesi lukemina. :) Äänikirjoina on mielestäni julkaistu vasta 4 tarinaa, joten miehesi voisi lukea sinulle ne loput (varsinkin jos hänellä on se miellyttävä lukuääni! :)!

    Ja kun menet Lontooseen, ota ehdottomasti suunta kohti Baker Streetiä! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit