torstai 5. toukokuuta 2011

Paulo Coelho: Alkemisti


Paulo Coelho: Alkemisti (Bazar, 2007. 185 sivua. Alkuteos O Alquimista, 1998.)

Alkemisti on kertomus andalusialaisesta lammaspaimenesta, Santiagosta. Nuori mies elää vaatimatonta mutta onnellista elämää ja kiertää Espanjaa lampaidensa kanssa. Hän tapaa vanhan miehen joka kertoo Egyptin pyramideilla sijaitsevasta suuresta aarteesta. Santiago myy lampaansa ja lähtee Tangeriin, jossa hän kuitenkin tulee huijatuksi ja menettää kaikki rahansa. Hän jää Tangeriin asumaan vuodeksi, työskentelee kristallikauppiaan apulaisena ja saa uutteralla työllään kerättyä uudet rahat jatkaakseen matkaansa kohti Egyptiä ja aarretta. Lähtiessään ylittämään Saharaa hän tapaa alkemistia etsivän englantilaisen miehen, joka myös liittyy aavikolle suuntaavaan seurueeseen. Kulkue matkaa halki Pohjois-Afrikan. Kun he pysähtyvät aavikon keitaalle, Santiago rakastuu silmittömästi tummasilmäiseen Fatimaan. Nuorukainen haluaisi jäädä tytön luo, mutta Fatima saa Santiagon ymmärtämään, että miehen on toteutettava suuri unelmansa, etsittävä aarteensa ja palattava vasta sitten takaisin keitaalle ja tytön luo. Niinpä Santiago jatkaa matkaa ja tapaa vihdoin myös alkemistin. Matkan varrella, aarretta etsiessään ja pohtiessaan alkemistin kanssa käymiään keskusteluja, hän ymmärtää todellisen onnen ja unelmien merkityksen. Egyptin pyramideille saavuttuaan hän oivaltaa löytäneensä aarteensa.

Kuten huhtihaasteen yhteydessä mainitsinkin, olen aiemmin lukenut vain yhden Coelhon, kirjan Veronika päättää kuolla, ja vihannut sitä kirjaa sydämeni pohjasta. :) Aloimme kerran ystäväni kanssa keskustella aiheesta ja hän sai minut ympäripuhuttua lukemaan vielä toisen Coelhon. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä että olin aloittanut miehen huonoimmasta kirjasta, ja lainasi minulle omaa Alkemistiaan. Otin haasteen vastaan ja luin kirjan.

Unelmien toteuttaminen tekee elämän mielenkiintoiseksi.

Täysin vastoin kaikkia ennakko-odotuksiani pidin kovasti tästä kirjasta. Mietinkin mahtoiko nyt olla oikea ajankohta lukea tämä, olinko sopivan vastaanottavainen tälle kirjalle? Olen nimittäin miettinyt viime aikoina omakohtaisesti paljon juuri tämän kirjan teemoja; omien haaveiden toteuttamista, elämän tarkoitusta ja elämäntien kulkemista. Mietinkin johtuuko Coelhon suuri suosio juuri siitä, että tietyssä elämänvaiheessa olevat ihmiset sattuvat lukemaan tämäntyyppisiä kirjoja oikeaan aikaan.

... olet onnistunut löytämään elämäntiesi. Se on kaikkea sitä mitä olet halunnut aina toteuttaa elämässäsi. Jokainen tuntee nuorena elämäntiensä. Siinä vaiheessa kaikki on selvää ja mahdollista eivätkä ihmiset pelkää unelmoida tai toteuttaa toiveitaan. Mutta kun aika kuluu, jokin mystinen voima alkaa toistaa ihmiselle, että elämäntietä ei voi seurata.

Kirja sisältää useita huvittavankin mahtipontisia lauseita, esimerkiksi tämän: Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen. Kirjassa kuitenkin ihan oikeasti on jotain ikiaikaista viisautta. On totta että tässäkin kirjassa on jonkin verran samanlaisia itsestäänselvyyksiä kuin siinä aiemmin lukemassani (ja vihaamassani) Veronikassa, mutta tässä kirjassa se ei ärsytä samalla tavalla. Coelho osaa pukea sanoiksi asioita joita itse en osaisi sanoa, joita ehkä vain vaistonvaraisesti ajattelen. 

Hän nautti kiertelystä juuri siksi, että sai tutustua uusiin ihmisiin tarvitsematta olla päivittäin tekemisissä heidän kanssaan. Kun näkee samat kasvot joka päivä, niistä tulee osa elämää. Ja kun niistä tulee osa elämää, oman elämänkin olisi muututtava toisten toiveiden mukaiseksi. Ellei niin käy, ihmiset ärsyyntyvät. Kaikilla tuntuu olevan selvä käsitys siitä miten muiden olisi elettävä, vaikka he eivät tiedä itsekään kuinka eläisivät oman elämänsä.

Kirjassa viehättävät myös itämainen mystiikka, tarunhohtoinen Marokko, aavikon tuulet ja tietynlainen viehättävä satumaisuus. Ei tämä kirja nyt mitenkään elämääni muuttanut, mutta antoi kyllä totisesti ajattelemisen aihetta. Uskon että tulen palaamaan tämän kirjan pariin vielä uudestaankin.

Lopuksi vielä jokunen kirjasta ylös kirjoittamani lause. Asiayhteyksistään irroitettuina lainaukset muuten kuulostavat vähän falskimmalta kuin mitä ne tarinan keskellä olivatkaan, joten jos yhtään alkoi kiinnostaa, kannattaa ennakkoluulottomasti lukea tämä kirja. Minä luin, ja olen iloinen siitä.

Tuntematonta ei tarvitse pelätä, koska jokainen ihminen kykenee saavuttamaan sen mitä haluaa ja mitä tarvitsee.

Lähden nyt siitä mistä olisin voinut lähteä jo kymmenen vuotta sitten. Mutta olen onnellinen etten odottanut kahtakymmentä vuotta.

Elämäntietään seuraava osaa kaiken minkä tarvitseekin osata. Unelman tekee mahdottomaksi yksi ainoa asia, epäonnistumisen pelko.

Kun pyrimme paremmiksi kuin olemme, myös kaikki ympärillämme muuttuu paremmaksi.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Marokko.

15 kommenttia:

  1. Tiedätkö, minä olen vihannut (kyllä, sydämeni pohjasta!) Coelhon kirjoja, mutta Alkemististä ja Yhdestätoista minuutista olen ihan oikeasti pitänyt. En yleensä pidä elämänoppaista edes kaunokirjallisuuden muotoon kirjoitettuna, mutta joku Alkemistissä puhutteli ja kosketti minuakin.

    VastaaPoista
  2. Katja, sama juttu. Välttelen hyvin tehokkaasti kaikenlaisia elämänoppaita. :) Tämä Alkemisti oli kyllä totaalisen positiivinen yllätys, varsinkin kun aloin lukea tätä vähän sillä asenteella että varmasti vihaan tätäkin. :) En tiedä uskallanko jatkossa tarttua Coelhon kijoihin, ja jos, niin mihin. Ehkä luen Yksitoista minuuttia joskus...

    VastaaPoista
  3. Hienoa Sara että peittosit ennakkoluulosi! Veronika ei tosiaan ollut mikään helmi.. Mutta tästä minäkin pidin ja juuri tuosta Katjan mainitsemasta Yhdestätoista minuutista, joka on ehkä minulle se tärkein Coelho.

    Olet varmaan oikeassa siinä, että osa Coelhon suosiosta johtuu siitä että ihmiset lukevat hänen kirjojaan oikeaan aikaan (esim. minä ja Yksitoista minuuttia oli tällainen). Vaikka jotkut lauseet tosiaan ovat falskeja, olen kuitenkin sitä mieltä että Coelho osaa välittää jotain todella tärkeää ajatuksillaan.

    Pidin myös C:n kirjasta Like a flowing river, jossa hän kertoo pieninä tarinoina pätkiä elämästään. Se oli jotenkin ihanan leppoisa. Vaikka tajusinkin juuri etten ole edes lukenut sitä kokonaan!

    VastaaPoista
  4. Nuo kirjan lainaukset kuulostavat kyllä, kuten kirjoititkin, melkoiselta elämäntaito-opastekstiltä :-)! Minä itse en tosin vieroksu oppaita ollenkaan, joskin toinen tarina on se, kuinka paljon niistä kaikista oikeasti voi tai pitää oppia.

    Olen lukenut Yksitoista minuuttia (ilmeisesti juuri tämä kirja oli kyseessä, nimeä en muista, mutta juonikuvaus tuntuu tutulta), ja se jätti minut tyhjäksi. Sain suositukset siitä eräältä psykologilta ja odotin jotakin aivan muuta, todennäköisesti liikoja. Kirja leimasi Coelhon, joten sen jälkeen en ole hänen teoksiinsa tarttunut. En ole varma, pitäisikökään. Pitäisiköhän?

    VastaaPoista
  5. En ole mikään Coelhon ystävä (eh........), mutta itsekin olen ajatellut lukea vielä ainakin tämän Alkemistin. Katsotaan, olenko samaa mieltä siitä kuin sinä! ;)

    VastaaPoista
  6. Linnea, minäkin voisin kyllä vielä jossain kohtaa lukea tuon Yksitoista minuuttia... Ja totta on että lievästä falskiudestaan huolimatta monessa lauseessa oli kuitenkin hyviä oivalluksia, ja ihan oikeaa viisauttakin. :)

    Paula, ymmärsinkö oikein että olet lukenut Yksitoista minuuttia mutta et Alkemistia? Jos haluaisit kokeilla vielä Coelhon tekstejä, ehkä tämä Alkemisti sitten voisi olla sopiva kirja..? Veronikaa en ainakaan suosittele yhtään kenellekään! :D

    Katri, lue vain! :) Olisikin tosi mukavaa lukea jonkun muunkin kirja-arvio tästä. :) Ja tämä Alkemisti on nopealukuinen, sivuja alle 200 ja tekstikin sujuvaa ja jopa melko yksinkertaista.

    VastaaPoista
  7. Voi Veronika-parka. Siis se kirja. ;-) Olen varmasti perin outo, mutta minä pidin siitä. Varmasti siinä tapahtui niin, että tosiaan satuin lukemaan sen oikeaan aikaan ja olin vastaanottavaisessa tilassa. Alkemisti oli ihan ok, mutta ei mikään iso elämys kuitenkaan. Minäkin vierastan elämäntaito-oppaita, mutta joitakin kuitenkin olen joskus lueskellut.

    Coelho on aika tyyppi kyllä, kun tarkemmin ajattelee. Ei jätä ketään kylmäksi. Häntä näköjään joko vihataan tai rakastetaan.

    VastaaPoista
  8. Anna Elina, et ole ainoa jonka olen kuullut pitävän Veronikasta. :) Lähtökohtaisestihan siinä on tarina jossa on ainekset kohdallaan; nuori masentunut nainen, joka haluaa kuolla, mutta joka vastoinkäymisten kautta oivaltaa elämän arvon. Olen varma että näistä aineksista olisi voinutkin saada ihan pätevän sopan keitettyä, mutta minulle Coelhon sopassa on niin väärät mausteet että kirja sai vain irvistelemään inhosta. :)

    Olet oikeassa, en usko että Coelho on jättänyt ketään kylmäksi, tai että olisi joku jolla ei ole miehen kirjoista niitä luettuaan mitään mielipidettä tai sanottavaa. Onko se sitten hyvän vai huonon kirjailijan merkki, paha sanoa. Kiinnostavan ainakin! :)

    VastaaPoista
  9. Alkemistissa oli kyllä tahatonta komiikkaa kaikessa mahtipontisuudessa.Noihin aikoihin kun luin alkemistin niin olin viettänyt paljon aikaa Tolstoin,Tsehovin ja Dostojevskin seurassa.Kontrasti oli valtava.Coelho yrittää olla alkemistissa kauhean henkinen ja syvällinen mutta tulos on jollainlailla pliisu.Ohut kirja ja ohut tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, voin kuvitella että kontrasti venäläisten klassikoiden ja Coelhon välillä on valtava. :D Luin itse nyt tämän puolitoista vuotta vanhan postaukseni, ja hämmästelin kahta asiaa. Huomaan pitäneeni kirjasta paljon enemmän kuin näin jälkikäteen muistankaan - ainakin nyt on sellainen olo että omalta osaltani Coelhot taitaa olla luettu. Olen siis monelta osin samaa mieltä kanssasi. Toiseksi hämmästelin sitä miten paljon olen (ainakin omasta mielestäni) kehittynyt blogikirjoittajana. Tämä teksti on ihan blogini alkuvaiheilta, ja tuntuu kummalliselta ja melkein nololta että tämmöinen postaus roikkuu jatkuvasti blogini seuratuimpien tekstien joukossa. :)

      Poista
  10. Tykkään hänen kirjoista, vaikka en elämänoppeja muuten...

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Ihmiset jotka eivät tunen vanhoja Lähi-idän kirjoituksia(Vanha ja Uusi Testamentti,Apokryfikirjat,Koraani yms) imaisevat Pauli Kolhon tarinat kuin hauki uistimen,sitä maistelematta,koska kirjailijamme osaa todella kertoa tarinat ihanasti,kekseliäästi,mutta totuuksina en pidä hänen kirjojaan.Kirjailoja sotkee ovelasti omia ideoitaan ja vanhoja oppeja ja juutalaisuutta/kristinuskoa. Esimerkiski Alkemistin Maailmansielu on täyttä huuhaata,mutta nerokasta huuhaata. Ne jotka eivät ole oikeasti lukeneet vanhoja kirjoituksia nielevät syötin. Hieno kirjailija,mutta tulee Sarasvuo mieleen,joka sotkee totuutta ja valetta ,taidokkaasti.

    VastaaPoista
  14. Alkemisti on nerokasta valheen ja totuuden sekoitusta. Lukeakaa ihmiset ensimmäisenä Vanha ja uusi Testamentti,Apokryfikirjat tai vaikka Koraani. Kun vertaatte niiden ajatuksia ja Colehoa,ei voi välttyä vaikutelmalta että kyseessä on loistava huijari,aivan käsittämättömän taitava kirjailija. Mutta totuus,sitä on turha hänen Sekamelskastaan turha hakea. Suloista,mutta epätotta. Alkemistissa puhutaan maailmansielusta....se on täyttä huuhaata,sellaista ei tunne vanhat kirjoitukset tai uskonnot. Ne tuntevat vain Jumalan(Pyhän Hengen) sekä Luciferin(Valheen hengen)..tai Sielun. Lukekaa hyvät ihmiset vanhat kirjoitukset ja verratkaa. Tulee mieleen Sarasvuo joka sekoittelee nerokkaasti puheessaan totuutta ja omia tulkintojan,joihn en kyllä yhdy. Lopuksi: Coelho on erinomainen kirjailija,mutta hänen oppinsa on ajallemme tyypillistä synkretismia,new agea eli huuhaata,suloista ja älykästä sellaista :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...