Kate Atkinson: Hävityksen jumala


Kate Atkinson: Hävityksen jumala (S & S, 2016. 494 sivua. Alkuteos A God in Ruins, 2015. Suomentanut Kaisa Kattelus.)

  He olivat kaikki onnellisia, siitä Teddy ainakin oli varma. Myöhemmin hän ymmärsi, ettei asia ollut koskaan niin yksinkertainen. Onnellisuus niin kuin elämäkin on hauras kuin linnun sydämen sykäys, ohimenevä kuin sinililjat metsikössä, mutta niin kauan kuin sitä kesti, Fox Corner oli unelma Arkadiasta.

Teddy Todd syntyy keskiluokkaiseen, mutta arvonsa tuntevaan ja kirjallisuutta ja taidetta rakastavaan perheeseen vuonna 1914. Hän on sisartensa ja vanhempiensa - ja etenkin Sylvie-äitinsä - suosikki, herkkä runoilijasielu, joka rakastaa luontoa ja eläimiä ja vannoo pasifismin nimeen. Elämä etenee vääjäämätöntä uomaansa: lapsuus maaseudulla Fox Cornerin talossa, opiskelu sisäoppilaitoksessa ja sittemmin Oxfordissa, syvä ystävyys naapurintytön, Nancyn, kanssa ja sitä seuraava kyseenalaistamaton ajatus avioliitosta aikuisuuden koittaessa, ja isän järjestämä työ pankissa, joka tuntuu nuoresta miehestä kuitenkin siltä, kuin elämä olisi ohi ja elinkautinen tuomio aluillaan.

Kun toinen maailmansota syttyy, on Teddy suunnattoman helpottunut. Hän värväytyy ilmavoimiin, saa kansainyhteisön lentäjäkoulutuksen Kanadassa ja sotii sotansa ilmassa pommittaen natsi-Saksaa maan tasalle. Sodan aikana miehen mieli sopeutuu ajatukseen väistämättömästä kuolemasta, mutta kun hän lopulta selviääkin sodasta hengissä, on kyettävä sopeutumaan uudelleen - siihen, että edessä onkin elämä ja tulevaisuus.

  Nyt sota oli Teddylle satunnaisten kuvien sekasotku, joka vainosi häntä unessa: Alpit kuunvalossa, ilmassa lentävä propellinsiipi, kalpeat kasvot vedessä. Onnea matkaan teille. Joskus syreenien väkevä tuoksu, joskus taas kauniisti laulettu tanssikappale. Aina painajainen päättyi vääjäämättömään loppuun, tuleen ja kuvottavaan syöksyyn kohti maata. [--]
  Sodan aikana hän oli päässyt sopuun kuoleman kanssa, mutta yhtäkkiä sota oli ohi ja koitti seuraava päivä ja sitten seuraava ja sitten taas seuraava. Hän ei koskaan kunnolla sopeutunut siihen, että hänellä oli sittenkin tulevaisuus.


Kate Atkinsonin teos Elämä elämältä oli minulle ilmestymisvuonnaan 2014 paras lukemani tuore käännösromaani. Se oli aivan mahtavan hyvä kirja: rakenteeltaan raikkaalla tavalla erikoinen, peribrittiläinen tiiliskivi, jonka jokaisen sivun lukeminen oli suurta lukemisen juhlaa. Kun kuulin, että Atkinson on kirjoittanut sille tämän itsenäisen sisarteoksen, olin onnellinen. Hävityksen jumala on ollut yksi kevätkaudelta eniten odottamistani teoksista, ja olikin nautinto päästä aloittamaan lukemista: romaanin maailmaan ja ennestään tuttujen henkilöhahmojen elämään oli helppoa solahtaa.

Elämä elämältä kertoo vanhemman Ursula-sisaren elämästä, ja tekee sen niin, ettei lukija täysin tiedä, mikä lopulta on totta ja mitä oikeasti tapahtuu. Hävityksen jumala taas on pikkuveli Teddyn tarina ja romaanina perinteisempi - sen kerronta rikkoo vain kronologiaa. Tarina polveilee aikatasolta toiselle, se kieputtaa lukijaa sujuvasti Teddyn lapsuusvuosista sotaan ja aina vuoteen 2012 saakka, ja hallitusti rönsyilevästä kerronnasta, loputtomista yksityiskohdista ja fragmenteista sekä useamman sukupolven ketjusta muodostuu ehjä ja kokonainen tarina. Hävityksen jumala on sukukronikka ja kuvaus 1900-luvun muuttuvasta Iso-Britanniasta, mutta ennen kaikkea se on koskettava ja syvästi humaani henkilökuva Teddy Toddista. Miehestä, johon ei voi lukiessaan olla syvästi kiintymättä.

On kiehtovaa tarkastella miehen elämänkaarta, ja sitä miten eletty elämä ja etenkin sota ihmistä muuttavat ja muovaavat. Nuori Teddy on urheilullinen ja ystävällinen poika, joka rakastaa luontoa, eläimiä, kirjallisuutta ja runoutta, ja jolla on erityinen kyky ymmärtää maailman kauneutta. Oxfordin jälkeen elämänjano ajaa miehen matkustelemaan ja kokemaan asioita, hän tekee raskasta ruumiillista työtä ranskalaisilla maatiloilla. Päivisin aurinko paahtaa ihon ruskeaksi, iltaisin viini virtaa ja joskus öisin vierestä saattaa löytyä nainen. Elämä on yhtä suurta nautintoa - ja jatkuvaa syyllisyyttä todellisen elämän väistelystä. Sota lyö Teddyyn sellaisen vakavuuden leiman, joka ei hellitä otettaan enää koskaan. Se tappaa hänen halunsa kirjoittaa runoja, ja tuo tullessaan painajaiset. Sodan jälkeen koittaa toisenlainen elämä, ja Teddystä tulee vakaa ja tasainen aviomies, ja isä, joka oman tyttärensä mielestä on konservatiivinen ja pidättyväinen puritaani, jonka järkevyys on vinouttanut hänen lapsuutensa. Koskettavinta on lukea vanhasta leskeksi jääneestä Teddystä, joka asuu vanhusten palvelutalossa ja rakastaa kahta lapsenlastaan.

Lukiessani mietin, ettei Hävityksen jumala ole yhtä taianomainen romaani kuin Elämä elämältä. Niissä on paljon samaa: ihanan kuivakkaa brittihuumoria, sujuvaa ja koukuttavaa kerrontaa, joka tekee kummastakin melkoisen lukunautinnon, sekä sellaista peribrittiläisyyttä, joka jo itsessään sulattaa anglofiiliksi tunnustautuvan lukijan sydämen. Hävityksen jumala on kuitenkin romaanina yksioikoisempi ja tavanomaisempi kuin edeltäjänsä, ja se seikka hämäsi minua tarinan loppusuoralle saakka. Kirjan loppu on aivan erityisen hieno, ja romaanin arvo ja ansiot alkavat kirkastua vasta parien nukuttujen yöunien jälkeen.

Hävityksen jumala on vakava, hienostunut, älykäs ja viimeistä piirtoa myöten taidokkaasti kirjoitettu (ja käännetty!) romaani. Se on ylistyslaulu kirjallisuudelle ja taiteelle, ja sen tarjoamat ajatukset taiteen merkityksestä ovat niin riemastuttavia, että niitä haluaa tallettaa jonnekin sydämen seutuville: esimerkiksi kun kaikki muu on mennyttä, taide jää, tai ettei taiteen tehtävä ole opettaa, vaan olla ilon ja lohdun, ylevöitymisen ja ymmärryksen lähde. Oih! Romaani kuvaa kauniisti tunnelmia ja hetkiä, jotka ovat luonnostaan ohikiitäviä, ja kerronnan yllä leijuu kaiken aikaa hienoinen melankolian harso. Elämä on jatkuvaa luopumista ja kaipuuta, ja sitä korostaa se vääjäämättömyys, jolla elämä puskee tietään eteenpäin, ja jolla kaikki koettu jää taakse. Hävityksen jumala on hieno romaani, joka jättää vakavan ja hieman surumielisen olon. Mieleen jää soimaan Ralph Vaughan Williamsin The Lark Ascending.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Ulla ja Krista.

HelMet-lukuhaaste 2016: 44 - kirjassa joku kuolee

Kommentit

  1. Ihana kirjoitus! Luimme tätä varmasti aika samaan aikaan ja melkein yhtää bloggasimmekin tästä. Huomasin kirjoitetuksesi vasta nyt, kun olin pykännyt oman lyhyen sepustukseni ilmoille. Ja osin olemme niin samoin ajatuksinkin: hieno romaani (tykkään luonnehdinnastasi hienostunut, kyllä! <3 ), mutta ihan samaa lumoa kuin Elämä elämältä -kirjassa tässä ei ollut. Silti vaikuttava, koskettava, hyvä.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos! <3 Olen kyllä ihan samaa mieltä. Ei tässä tosiaan ollut samanlaista lumoa ja taikaa kuin Elämä elämältä -romaanissa, mutta toisaalta tämä oli juuri tällaisena hieno ja oikeanlainen. Melkoisen ihana kirjapari tämä kaksikko!

      <3

      Poista
  2. Oi voi, minulla on se Elämä elämältäkin vielä lukematta. Olen kuullut siitä paljon hyvää ja uskoisin sen äärellä viihtyväni. Myös tämän teokset mietteet nyt kiinnostavat - se taide, niin... Ei kuitenkaan tätä ennen edeltäjäänsä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minulla on sellainen vahva aavistus, että nämä Atkinsonin kaksi romaania olisivat sinulle varsin sopivaa luettavaa. Kaikki se intertekstuaalisuus, runous ja taide, mennyt aika... oi! Lue ihmeessä nämä, lupaan ettet pety! <3

      Poista
  3. Kirjoitat taas niin ihanasti tästäkin Atkinsonista - ja minulla ovat ne kaikki lukematta. Odotan sitä päivää, kun pääsen lumoutumaan näistä kirjoista, jotka kuulostavat niin omilta.

    Kiitos taas kauniista kuvauksesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Elina, kiitos itsellesi! <3 Tulet rakastumaan näihin kirjoihin, olen siitä täysin varma! :)

      Poista
  4. Loppumetreillä tämän kanssa... Olen ihan samaa mieltä siitä, ettei romaani yllä Elämä elämältä -kirjan tasolle, mutta en uskaltanut ihan niin huimaa lukuelämystä odotaakaan. Upea kirja silti, samalla niin hauska ja surullinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, tämä oli kyllä hieno romaani, ja nyt kun lukemisesta on useampi kuukausi (ja näin hitaana hämäläisenä vastailen tammikuisiin kommentteihin, huoh! :D ), tekisi melkein mieleni lukea tämä jo uudestaan. Tästä jäi tosi hyvä jälkimaku. ♥

      Poista
  5. Minun lukukokemukseni kasvoi sivu sivulta ja hipoo samaa huippua kuin Elämä elämältä. Romaanin tapa käsitellä aikaa ja fiktiota sytytti sivu sivulta enemmän, kun oli tointunut kovista odotuksista ja antanut tilaa tälle versiolle mahdollisista maailmoista. Koskettavaa ja taidokasta proosaa ydinkysymyksistä. Kiitos tekstistäsi Sara!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, samoja mietteitä on minullakin nyt, kun lukemisesta on jo aikaa. Koskettavaa ja taidokasta proosaa todellakin, yksi alkuvuoden ehdottomasti parhaista käännösromaaneista. ♥ Kiitos kommentistasi, Tuija!

      Poista
  6. Ihania kirjoja heti alkuun. Sain tänään blogiini ensimmäisen Toni Morrisonin, montaa en ole edes lukenut häneltä, mutta vaikutuin.
    Atkinson on upea, pidin tästä jopa enemmän kuin edellisestä Atkinsonista. Hurjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin Hävityksen jumalasta enemmän kuin edeltäjästään, joskin molemmat huikeita romaaneja! Nautiskellen luettava teos.

      Poista
    2. Ulla, Toni Morrison on huikea kirjailija. Ja tästä Atkinsonin Hävityksen jumalasta minäkin nautin aivan tavattomasti. ♥ Tämä kevät on ollut aika hurja: en ole ennättänyt blogata enkä etenkään vierailla muiden blogeissa ollenkaan niin paljon kuin olisin halunnut, mutta toivottavasti kesällä vähän helpottaa ja aikaa blogeillekin löytyy taas enemmän, näin toivon. :)

      Poista
    3. Merja Heikka, kiitos kommentistasi! Olen samaa mieltä, Hävityksen jumala oli nautinnollista luettavaa. ♥

      Poista
  7. Voivoi, minähän innostun heti kirjoista, jotka on luotu ylistyslauluiksi kirjallisuudelle ja taiteelle! Kiitos tästä, Sara! <3

    Atkinson on yksi niistä kirjailijoista, jotka ovat aheuttaneet minussa ristiriitaisia tunteita - olen kokenut jotkin hänen kirjoistaan niin puuduttaviksi, että oikeastaan hylkäsin hänet jo erran. Mutta nämä uudemmat, Elämä elämältä - ja nyt tämä - ovat alkaneet kiinnostaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, apua - en muista enää, luitko jo tämän!? Käyn blogissasi säännöllisesti, mutta siltikin unohtelen asioita. :D Tulen tutkimaan mitä taas olitkaan alkuvuodesta lukenut. :)

      Minä en ole toistaiseksi lukenut Atkinsonilta yhtään dekkaria, mutta aikeissa on. Jostain syystä - siitäkin huolimatta, että olen kuullut niistä monelta aika pettyneitä kommentteja - minulla on kummallinen ajatus, että pitäisin niistä paljon. Pitänee testata tänä kesänä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit