Leena Parkkinen: Galtbystä länteen


Leena Parkkinen: Galtbystä länteen (Teos, 2013. 339 sivua.)

  Tämä on Fetknoppen, maksaruohon päällystämä turvasatama, puoli tuntia Korppoon Galtbystä länteen. Paikka jonne kommunistien valta ei yllä. Saari jossa ei voi tapahtua mitään pahaa. Jossa mikään ei muutu. Tytöt eivät katoa.

83-vuotias Karen on lähtenyt kotoaan tarkoitusperiään omaisilleen selittelemättä. Kuusikymmentäviisi vuotta aiemmin hänen lapsuudenystävänsä Kersti on ensin kadonnut ja löytynyt sittemmin kuolleena. Tytön kuolemasta on syytetty Karenin rakasta isoveljeä, surumielistä ja vakavaa Sebastiania. Karenin suuntana on hänen lapsuudenkotinsa Fetknoppenilla, Turunmaan saaristossa. Pienellä saarella, jonka rantakalliot ovat pyöreät kuin lapsen selkä, ja jota ympäröi valkopitsisinä aaltoina hakkaava meri. On aika selvittää, mitä kesäkuussa 1947 todella tapahtui.

  Olisiko hän voinut tehdä jotain, olisiko hän voinut estää kaiken? Kyllä, pieni ääni kuiskasi Karenissa. Kaikki olisi voinut olla toisin. Sebastian olisi voinut elää.

Karenin vanhan Plymouthin bensamittari vilkuttaa punaista, ja hän pysähtyy huoltoasemalle tankkaamaan. Kun nainen on tiskillä maksamassa, huomaa hän äkisti tuijottavansa aseen piippuun - asemaa ovat tulleet ryöstämään mustiin pukeutunut mies ja nuori, pitkällä raskaana oleva nainen. Nuori nainen on iranilaissyntyinen Azar, ja muutaman vauhdikkaan käänteen jälkeen Karen jatkaa automatkaansa tämän kanssa.


Galtbystä länteen on yksi niistä kotimaisista romaaneista, joita olen tänä syksynä suurimmalla mielenkiinnolla odottanut. Kun aloin lukea kirjaa, olin aluksi kahden vaiheilla. Kirjoittajana ja kertojana Parkkinen lumosi minut heti, tarina vetäisi minut tiukasti imuunsa ja Turunmaan saaristoon sijoittuviin lapsuuskuvauksiin ihastuin ensi sivuilta alkaen. Nykyaikaan sijoittuvat osiot saivat minut kuitenkin epäröimään. Pohdin tuntuiko 83-vuotias pakomatkalla oleva teräsmummo epäuskottavalta (hmm, ehkä hieman), samoin kahden eri-ikäisen, toisilleen tuntemattoman naisen saaristoon suuntautuva road trip (vuoden -56 vaaleansinisellä Plymouth Furyllä - aika hurmaava yksityiskohta, pakko myöntää!). Nuoressa Azarissakin oli jotain ärsyttävää. Parkkisen kieli oli kuitenkin huumaavan kaunista, ja jokaiselta sivulta tuntui löytyvän sellaisia ajatelmahelmiä, että minun oli lopulta turhaa pyristellä vastaan. Noin sivun 70 paikkeilla lakkasin epäröimästä (ja kirjoittelemasta niitä hienoja sitaatteja ja lauseita ylös), nostin jalan jarrulta ja annoin mennä - ja voi miten hieno kirja tämä lopulta olikaan! Vaikka 30- ja 40-lukulaiseen saaristoon sijoittuvat kappaleet olivat minulle loppuun asti mieluisimpia, lämpenin vähitellen myös osuuksille, joilla vanha Karen ja Azar kuljettivat tarinoitaan eteenpäin - ja kyllä, se ärsyttävä iranilaistyttökin omine tarinoineen voitti lopulta sympatiani puolelleen.

Galtbystä länteen toi moneen otteeseen mieleeni viime vuonna lukemani ja rakastamani Linn Ullmannin romaanin Aarteemme kallis. Romaanien asetelmissa on paljon samaa: on kuollut nuori nainen, mutkikkaita perhesuhteita, kiehtova mysteeri ja ilmassa leijuva kysymys siitä mitä todella on tapahtunut. Romaaneissa on myös samanlaisia sävyjä, samanlaista viisautta ja tarkkanäköisyyttä, ja jotakin ihmeellistä pohjoismaista kuulautta ja tummaa valoa. Parkkisen kunniaksi on sanottava, että pidin Galtbystä länteen vielä Ullmannin hienoa romaaniakin enemmän. Ja se on jo aika hyvin.

Parkkisen romaanilla on monet kasvot. Se on erinomainen ajan- ja paikan kuvaus, kaunis ja riipaisevalla tavalla koskettava teos lapsuudesta ja sisarussuhteista, sekä ajatuksia herättävä kertomus monenlaisesta vanhemmuudesta. Se on kiehtova mysteeri, jännitysromaani, omalla tavallaan kasvukertomuskin. Galtbystä länteen on kirjoitettu reseptillä, jossa mittasuhteet ovat kohdillaan: roppakaupalla muistoja ja unettomia öitä, sopivasti elämän mittaista kaipuuta ja syyllisyyttä, ripaus surua ja katkeruutta, vääriä valintoja, ja lopulta sylillinen rakkautta - niistä on tämä kaunis romaani tehty.

Parkkinen kuvaa kiinnostavasti ja taitavasti saaristolaisyhteisön elämää ennen ja jälkeen toisen maailmansodan. Hän näyttää lukijalle miehiä, joilla on tuulen pieksemät kasvot ja venemiehen keinuva askel, ja naisia jotka ovat hermostuvaa laatua. Lapsillakin on oma paikkansa ja tehtävänsä: he ovat työvoimaa, he vahtivat pikkusisariaan, kitkevät, raivaavat ja nostavat verkkoja väsymykseen asti. Fetknoppenissa jokaisella on paikkansa ja niissä pysytään. Ennen kaikkea kirjailija tavoittaa hienosti juuri lapsen maailman: kiusaaminen ja nöyryytys sekä muiden lasten että opettajankin taholta tuntuvat lukijasta juuri niin kirvelevän kuumottavilta kuin miltä ne lapsestakin tuntuisivat. Myös perheen äidin katkeruus elämästään jumalanhylkäämällä luodonpahasella on käsin kosketeltavaa. Kun pieni Karen miettii hänen ja veljensä olevan kurittomia lapsia, joita äidin on vaikea rakastaa, tekisi hänet mieli ottaa syliin. Pakahduttavaa tekstiä.

  Karen oli tuntenut pistävää syyllisyyttä ja surua siitä, että hän ei ollut voinut siirtää pojalleen omaa maisemaansa. Ei näitä maksaruohon peittämiä kallioita, ei haahkojen huutoa, ei merituulta, jonka kovuutta hän ei ollut edes tajunnut kaipaavansa ennen kuin järven lempeä pehmeys sai hänet tuntemaan levottomuutta. Antaa toiselle onnellinen lapsuus, maailman vaikein tehtävä ja niin helppo lause päästää huuliltaan.

En tietenkään kerro, selviääkö romaanissa mitä naapurin Kerstille todella tapahtui, tai millaisia salaisuuksia ja tapahtumia saaristolaisyhteisön historia tai edes 2000-luvun Tampere pitää sisällään (lukekaa itse!), mutta sen sanon että kun suljin romaanin takakannen viimeisen sivun luettuani, huokaisin tyytyväisenä ja ajattelin Niin juuri. Juuri niin! Kirjainten virran Hanna vaikuttui ja arvioi Galtbystä länteen olevan yksi tämän vuoden parhaista kirjoista. Taidan olla samaa mieltä.

  Lapsena toisen vakavuutta tai surullisuutta ei huomaa, sen antaa vain valua ohi. Lapsena ottaa kaiken itsestäänselvyytenä: vanhempien rakkauden tai rakastamattomuuden, joulupukin ja iltarukoukset, kuolemankin, kun se tulee odottamatta ja hiipii kylmettämään huoneen, jättää vain hauraita pölypalloja kierimään nurkkiin.

Kommentit

  1. Tämä on minulla juuri kesken: aamulla bussissa oikein harmitti, kun sinänsä mukava naapuri istui viereen ja juttelimme koko matkan ajan. Oli toki hauska jutella ja matka meni joutuin, mutta kaipasin Karenin pariin. :)

    Parkkinen kirjoittaa hienosti. Oletko lukenut Sinun jälkeesi, Maxin? Jos et, niin lue se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tuttu tunne juuri tämän kirjan kanssa: tätä olisi vain halunnut lukea ja lukea, harmitti kun piti lähteä kesken kaiken koiralenkille ja töihin. :D

      En ole vielä lukenut Sinun jälkeesi, Maxia, vaikka se on ollut jo pitkään lukulistalla ja löytyisi ihan omasta hyllystäkin. Tämän jälkeen kyllä haluan lukea senkin pian! :) Hieno kirja tämä! <3

      Poista
  2. Olen niin onnellinen, että pidit tästä kirjasta. Se on välillä outoa tämä kirjarakkaus, että joidenkin kirjojen kohdalla syntyy ihan suunnaton tarve kertoa kaikille, että lukekaalukekaa. Ja sitten innoissaan odottaa muidenk sitten kirjasta pitävän.

    Sinun jälkeesi, Max on hieno ja kiinnostavan erilainen kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, tämä jää varmasti mieleen yhtenä vuoden parhaista, ja se on paljon sanottu sillä tämä vuosi tuntuu olevan aivan poikkeuksellisen kova nimenomaan kotimaisen kirjallisuuden suhteen. Olin ajatellut lukea tämän pian joka tapauksessa, mutta sinun arviosi luettuani Galtbystä länteen kiilasi kaiken muun ohi. :)

      Ja kirjarakkaus on tosiaan outo ja aika ihana juttu. Joistakin kirjoista on melkein vähän mustasukkainen ja omistushaluinen, ja sitten on näitä, joita haluaisi vain hehkuttaa ja saada kaikkia lukemaan. Eikä melkein voi käsittää, jos joku ei sytykään kirjalle ihan samalla tapaa. :)

      Sinun jälkeesi, Max pitää nyt kyllä myös lukea pian!

      Poista
  3. Resepti tuntuu lupaavalta ja suositukset vakuuttavat, joten lisään lukulistalle tämänkin. Minulle Leena Parkkinen on aivan uusi tuttavuus, tosin tuo Sinun jälkeesi Max tuntuu tutulta. Kirjaa on ilmeisesti kehuttu joskus aikaisemmin.

    Kiva päästä taas vaihteeksi saaristoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joana, lue tämä! Olen ihan varma että tämä on sinun kirjasi! :)

      (Olen ollut tänä yönä aika paljon sinulla kylässä, lukenut vanhoja tekstejäsi ja huokaillut upeita kuviasi. Ja sanonpahan vain että <3.)

      Poista
  4. Voi että, minullakin on vieläkin Sinun jälkeesi, Max myös lukematta, mutta nyt haluaisin heti päästä lukemaan tätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, niin minullakin on, ja tämän kirjan jälkeen tekisi mieli lukea se mahdollisimman pian. Lue sinä tämä pian, tämä on upea romaani!

      Poista
  5. Minullakin on tuo edellinenkin vielä lukematta, mutta nyt haluaisin heti päästä lukemaan tätä!

    VastaaPoista
  6. Alkoi heti kyllä kiinnostaa, kuullostaa niin mielenkiintoiselta. :D
    Ja, tunnen henk. koht. kaksi 91-vuotiasta teräsmummoa, ei tuo 83 ole siihen verrattuna mitään. :D (Toinen ko. mummoista on sitä mieltä, että hän ei mene vanhainkotiin vaikka elämä siellä voisikin olla helpompaa kuin yksin kotona, koska vanhainkoti on "vaan vanhoille".)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin O, suosittelen tätä kirjaa ihan ilman muuta. :)

      Ja minäkin tunnen oikeita teräsmummoja, mutta kun tämä Karen tuntui aluksi ihan melkein parikymppiseltä tytönheitukalta, ei ikäiseltään ollenkaan. :D Onneksi se asia ja tunne "korjaantui" kun tarina eteni.

      Poista
  7. Luin aikaisemmin Hannan arvion ja nyt tämän. Kuulostaa ihanalta kirjalta, aivan minulle sopivalta. Mikä huikea kirjavuosi tämä tuntuu olevankaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kyllä - tässä on kirja sinulle! Tiedän että ihastut. Lue tämä pian, jään odottamaan mitä tästä sanot. :)

      Ja sanopas muuta, tämä on kyllä niin hurja kirjavuosi ja nimenomaan kotimaisen kirjallisuuden osalta, että melkein huimaa. Ja näistäkö pitäisi pystyä valitsemaan kolme parasta (Blogistanian Finlandiaa varten), ei tule onnistumaan. :)

      Poista
  8. Odotan tämän lukemista niin! Sinun jälkeesi, Max on kerta kaikkiaan huima! Ja vertauksesi Linn Ullmaniin nosti odotuksia entisestään. Upea kirjasyksy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, toivottavasti ehdit lukea tämän pian! Ja minua kiinnostaa nyt kovasti tuo Parkkisen esikoinen. Haluaisin ehtiä lukea sen vielä tänä vuonna, mutta saa nähdä miten käy, kun valtava pino syksyn uutuusteoksiakin odottelee lukuvuoroaan... Upea kirjasyksy todellakin! <3

      Poista
  9. Oli tämä kyllä ihana. Minusta Karen oli ihana teräsmummo kaikessa yliyövyydessäänkin. Azarkin oli aika symppis, ensin vähän kummastelin ja sitten lämpenin. Hiisi kun sinä kirjoitat hyvin ja hienosti, jos olisin lukenut tekstisi aiemmin olisi varmaan lukenut kirjankin jo aikoja sitten. :)

    Pitää varmaan lukea myös tuo aikaisempi romaani ja ehkäpä myös Ullman?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, kiitos ihanasta kommentistasi (johon olen näemmä unohtanut vastata, pahoittelut!)! <3

      Ja kyllä, Ullmannia suosittelen sinulle aivan erityisellä lämmöllä! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit