torstai 1. syyskuuta 2011

Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana


Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana (Otava, 2011. 261 sivua. Alkuteos The Thing Around Your Neck, 2009.)

"Onko sinun elämäsi hyvää, isä?" Nkiru on alkanut hiljattain tiedustella puhelimessa aavistuksenomaisella ja epämääräisen häiritsevällä amerikkalaisaksentillaan. Vastaan joka kerta, ettei elämäni ole hyvää eikä huonoa vaan yksinkertaisesti minun. Ja vain sillä on merkitystä.
(ote novellista Aaveita)

Vasta suomennetussa novellikokoelmassaan Adichie kertoo elämänmakuisesti erilaisten ihmisten tarinoita, jotka sijoittuvat sekä kuumaan Nigeriaan että monien haaveiden ja vapauden maahan, Yhdysvaltoihin. Kokoelma sisältää kaksitoista lyhyttä mutta vahvaa novellia, ja niitä kaikkia yhdistää jokin selittämätön sisäinen tyhjyys, ihmisen kaipuu jonnekin tai jotakuta kohtaan. Keskiössä ovat nigerialaiset naiset, äidit, siskot ja tyttäret, rikkaat ja vähän köyhemmät, elävät ja kuolleet.

Adichie tarkastelee elämää pitkälti myös maahanmuuttajien näkökulmasta. Yhdysvaltoihin sijoittuvat tarinat huokuvat paitsi helpotusta, myös vahvaa koti-ikävää sekä vierauden tunnetta. Miltä tuntuu kun koti ei tunnu kodilta? Entä kun oma identiteetti pitäisi parsia kasaan uudelleen, uusista aineksista, jotta voisi olla edelleen oma itsensä ja silti solahtaa joukkoon, kuulua johonkin?

Novellien naisia yhdistää vaikeista elinolosuhteista huolimatta tietynlainen hyväosaisuus, suurin osa naisista on akateemisesti koulutettuja, sivistyneitä ihmisiä, ja ne vähemmän kouluja käyneetkin kuuluvat Nigerian varakkaampaan kansanosaan. Yhdysvaltoihin päässeetkin ovat niitä harvoja onnekkaita, siitäkin huolimatta ettei heistä monikaan pääse toimimaan uudessa kotimaassaan koulutustaan vastaavissa tehtävissä, vaan he joutuvat tyytymään lastenhoitajien ja tarjoilijoiden ammatteihin. Näissä tarinoissa ei nähdä niitä oikeasti kaikkein huono-osaisimpia, köyhiä, kouluttamattomia, sairaita, nälkäisiä tai kodittomia nigerialaisia, ja jostain syystä juuri sitä jäin tästä teoksesta kaipaamaan. Vaikka tarinoissa käsitellään kipeitä ja vaikeita asioita, silti niistä kaikkein kipeimmistä ja vaikeimmista vaietaan.

Adichien teksti on taitavasti kirjoitettua, sujuvaa ja intensiivistä. Se pakottaa mukaansa ja vie lukijan suoraan keskelle epätasa-arvoisuuden, rikollisuuden ja korruption riepottelemaa Nigeriaa, ja toisaalta Yhdysvaltoihin, joka sisältää lupauksen hyvästä elämästä, mutta jossa todellisuus saattaa joskus osoittautuakin toisenlaiseksi. Novelleissa käsitellään myös ajatuksia herättävästi niitä ennakkoluuloja joita valkoisella ihmisellä on afrikkalaisia kulttuureja ja ihmisiä kohtaan.

He kysyivät, missä olit oppinut englantia, oliko kotiseudullasi Afrikassa oikeita taloja ja olitko nähnyt auton ennen kuin tulit Amerikkaan. He ällistelivät tukkaasi. Seisooko se pystyssä vai painuuko se päätä myöten, kun avaat lettisi, he halusivat tietää. Seisooko se kokonaan pystyssä? Miten? Miksi? Käytätkö sinä kampaa? Hymyilit kireästi heidän kysymyksilleen. Setäsi sanoi, että juuri sitä voit odottaa - tietämättömyyden ja ylimielisyyden sekoitusta. Sitten hän kertoi, että kun hän oli asunut talossaan muutamia kuukausia, naapurit olivat sanoneet oravien alkaneen vähentyä uhkaavasti. He olivat kuulleet, että afrikkalaiset syövät kaikenlaisia villieläimiä.
(ote novellista Se, mikä kuristi kurkkuasi)

En ollut tähän kokoelmaan varauksettoman ihastunut, mutta kuitenkin tämä oli kokonaisuutena hieno lukukokemus. Novellit ovat ehjiä ja kokonaisia, lukemisen jälkeen tuntui aina kuin olisi juuri lukenut pienen romaanin. Teos sisältää hiljaista viisautta ja muistuttaa että erilaisesta taustasta ja ihonväristä huolimatta ihmiset ovat pelkoineen, haaveineen ja unelmineen pohjimmiltaan samanlaisia, ja että menetyksen tuska tuntuu yhtä kipeänä, olitpa lähtöisin mistä tahansa. Adichie kuvaa myös kauniisti synnyinmaataan, Nigeriaa; maata joka tuoksuu kypsille mangoille ja acajouomenoille, jossa viileä harmattantuuli nostattaa iholle kuivan pölyn, ja jonka padoissa kiehuu makea jamssi.

Tämä oli ensimmäinen Adichielta lukemani teos, mutta tämän jälkeen odotan kovasti pääseväni lukemaan naiselta aiemmin suomennetut romaanit Puolikas keltaista aurinkoa ja Purppuranpunainen hibiskus.

Tätä novellikokoelmaa on luettu myös näissä blogeissa: Luettua, Kirjainten virrassa, Kirsin kirjanurkka, Juuri tällaista, Opuscolo ja Mari A:n kirjablogi.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Nigeria

Totally British -haaste / Commonwealth

18 kommenttia:

  1. Mä kans

    http://marinkirjablogi.blogspot.com/2011/08/chimamanda-ngozi-adichie-huominen-on.html

    ja jatkoin suoraan hibiskukseen, jota luen tässä samalla.

    Jotenkin en ole vallattoman ihastunut kumpaankaan, mutta lukeehan tätä.

    VastaaPoista
  2. Mari A., sinähän se olitkin! Muistinkin että joku muukin on hiljan lukenut tämän, mutta en muistanut kuka, ja Googlekaan ei löytänyt.
    Linkitän sinut! :)

    En minäkään tälle ihan täysin sydäntäni menettänyt, mutta kyllä se ajatuksia herätti, ja halun lukea Adichien muut teokset.

    VastaaPoista
  3. Kiitos linkityksestä, Sara!

    Mukava, että löysit Adichien, joka on kyllä kiinnostava nykykirjailija ja kirjoittaa mielestäni taitavasti. Olin Hibiskuksen osalta häikäistynyt esikoisen voimallisuudesta. Tämän kirjan osalta jäin ehkä kaipaamaan sitä tulisieluisuutta ja ihon alle menevää tarkkanäköisyyttä, joka Adichiella on kuvatessaan yksilöiden kautta yhteisöjä.

    VastaaPoista
  4. Minä en edes ollut sisäistänyt että tämä on novellikokoelma, tosin en ole tainnut tästä vielä yhtään tekstiä lukeakaan. Minulle jäi Little Been tarinasta jotenkin kaipuu Afrikkaan, ehkä tämä täyttäisi sen?

    Tuo Pala keltaista aurinkoa on kiinnostanut pitkään, se taitaa löytyä äidin kirjahyllystä.. Lainaankin ehkä ensi kerralla.

    Kiva arvio taas Sara, kiitos!

    VastaaPoista
  5. Kirahvi, ole hyvä! :)
    Olen ihan samaa mieltä, Adichie on kiinnostava ja kirjoittaa taitavasti. En pysty vielä vertaamaan tätä kokoelmaa naisen muuhun tuotantoon, mutta jotenkin luulisin että minulla on jotain paljon parempaa odotettavissa. :)

    VastaaPoista
  6. Linnea, minulla on tänä vuonna tullut hinku lukea novelleja (ja nyt syksyllä runojakin) taas tosi pitkästä aikaa. Olen lukenut novelleja eri kokoelmista, tämä Adichien kokoelma oli ensimmäinen kokonaan loppuun lukemani. :) Minulla on Little Bee vielä lukematta mutta luen sen varmasti pian, ja lisää Adichietakin. :) Ja kyllä tätä kokoelmaa ihan hyvällä mielellä suosittelee.

    Kiitos ihana! <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos kiinnostavast arviosta! Olen lukenut Adichien aiemmin suomennetut kirjat ja pitänyt niistä kovasti. Molemmat kirjat pitivät hyvin otteessaan, ja Adichie tosiaankin kirjoittaa taitavasti. Tämänkin haluan ehdottomasti lukea.

    VastaaPoista
  8. Minua kiehtoo tämä kirja kovasti! Myös Adichielta aiemmin suomennetut teokset, mutta olen saanut sen käsityksen, ettän Purppura- ja Keltainen aurinko -kirjat ovat hyvin rankkoja aiheiltaan, siis että niissä on väkivaltaa ja muuta - oliko näissä novelleissa?

    VastaaPoista
  9. Anna Elina, kiitos kommentistasi! :) Samaa mitä sanot Adichien romaaneista, voi sanoa tästä novellikokoelmasta, se piti hyvin otteessaan. Uuteen tarinaan oli joka kerralla helppoa uppoutua ja kaikki novellit olivat taitavaa tekstiä.

    Maria, tämä on ehdottomasti lukemisen arvoinen kokoelma! Novelleissa ei (muistaakseni) ole suoranaisesti väkivaltaa, yhdessäkään. Muutamassa novellissa väkivalta on tavallaan osa tarinan taustaa, siihen viitataan mutta sitä ei näytetä, tai sen uhka on olemassa. Tässä kirjassa aiheet ovat osittain rankkoja, mutta enemmän henkisellä tasolla.

    VastaaPoista
  10. Puolikas keltaista aurinkoa oli mielestäni huikean hyvä, joten haluan lukea tämänkin. Olen aika laiska lukemaan novelleja (tai ahkera siinä mielessä, etten ole novellien ylin ystävä, mutta luen 2-4 novellikokoelmaa vuodessa ;)), joten sen vuoksi en ole vielä ollut oikealla kirjamielellä tämän suuntaan. Lukulistalla kuitenkin on!

    VastaaPoista
  11. Minäkin tosiaan tykkäsin tästä ja todellakin haluan lukea Adichien kummankin romaanin ihan pian. Minusta hän kirjoittaa niin taitavasta ja kauniisti ja aihekin kiinnostaa, että odotan romaaneilta aika paljon:)

    Kiitos hienosta arviosta ja linkityksestä Sara:)

    VastaaPoista
  12. Katja, suosittelen tätä sinulle ehdottomasti! :) Minun taas pitäisi pian lukea ainakin Puolikas keltaista aurinkoa. Olen kamalan iloinen että olen löytänyt novellit uudelleen monien vuosien tauon jälkeen, joskus vuosia sitten luin pienen ajan sisällä pari tosi huonoa novellikokoelmaa (anteeksi vain!) ja siitä jäi niin huonot fiilikset etten ole novelleihin koskenut vuosiin. Mutta nyt olen ihan innoissani ja tälle vuodelle näyttäisi tulevan jopa 5-6 luettua novellikokoelmaa. :)

    Sanna, sama juttu, odotan romaaneilta paljon enemmän kuin tältä novellikokoelmalta, vaikka pidin tästäkin kyllä paljon.
    Ja kiitos sinulle! :)

    VastaaPoista
  13. Minä olen pitänyt todella paljon molemmista Adichien romaaneista ja tämä on tulossa ihan pian lukuun. En siis oikein lukenut tarkasti vielä arviotasi, mutta sen bongasin, ettet ollut kauhean ihastunut. Nyyh. No, toivotaan että olen eri mieltä! Ja sinä olet silti ihana. <3

    VastaaPoista
  14. Karoliina, ei tämä varmaankaan tule olemaan kymmenen parhaan tänä vuonna lukemani kirjan joukossa, mutta pidin tästä kyllä, itse asiassa hyvinkin paljon. :) Novellikokoelmaksi tämä oli varsin ehjä ja tasapainoinen, ja ihastuin kyllä Adichien tapaan kirjoittaa, joten odotukset naisen kahden romaanin suhteen nousivat nyt vielä korkeammalle, olen ihan varma että tulen pitämään niistä paljon!

    Voi että, odotan jo arviotasi tästä (minun oli tästä jotenkin vähän vaikeaa kirjoittaa, tämä kun oli ensimmäinen blogini aikana lukemani kokonainen novellikokoelma enkä oikein tiennyt miten kirjoittaisin kahdestatoista lyhyttarinasta niin että kirjaa lukematon saisi siitä käsityksen)! :)

    Ja itse olet ihana! <3 :)

    VastaaPoista
  15. Minullakin on hinku lukea novelleja. Ostin tämän jälkeen purppuranpunaisen omaksi, mutta en ole vielä ehtinyt lukea sitä. Kitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  16. Hanna, ole hyvä! :)
    Minulla taas on Puolikas keltaista aurinkoa omassa hyllyssä, luen sen jonkin ajan päästä, kun näiden novellien tapahtumat ovat ehtineet vähän painua mielen taka-alalle. :)

    Nyt luen ihan hurjan hyvää kotimaista novellikokoelmaa, yritän saada siitä kirjoitettua heti ensi viikolla. Se on niin hyvä etten malta lukea sen novelleja yhtä päivässä vaan olen ahminut sen miltei kertaistumalta. :)
    (En vielä kerro, mikä se on, hih! Olen salaperäinen! :)

    VastaaPoista
  17. Noup! Kokoelman on julkaissut WSOY viime vuonna ja sen on kirjoittanut eräs melkoisen tuottelias ja taitava suomalainen nainen... :) Siitä löytyy muun muassa nukkekoteja ja viheliäinen kummipoika!
    (Huh, kamalasti vihjeitä! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...